ANTAUDU JOULUN IHMEESEEN

USKON, että meillä kaikilla, tai ainakin suurimalla osalla meistä , on myönteinen suhtautumien ja asennoituminen jouluun. Siitäkin huolimatta, että jouluun liittyy usein kahtiajakoisuutta. Osa meistä jopa pelkää joulua. Riitänkö minä? Olenko muistanut kaiken? Onko lahjoja tarpeeksi. Jne. jne.... Joulun lähestymien aiheuttaa usein stressiä ja turhautumista.
Nykymenossa joulun perimmäinen sanoma on saattanut unohtua ja olemme sopeutuneet ja jopa suostuneet joulun kiireeseen. Ei siinäkään varmaan mitään pahaa ole. Se nyt vain on näin. Uskon kuitenkin, että sisimmässään  ihminen kaipaa joulun rauhaa ja hiljaisuutta. Mieleen tulevat lapsuuden ja ajat ne ihanat muistot, joita esimerkiksi koulun kuusijuhlat tuovat mieleen. On siis aika herkistyä ja suostua joulun ihmeeseen.

" näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hilaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen"

HILJAISUUTTA. Sitä me ihmiset kaipaamme. Hiljaisuutta, yhdessäoloa ja lähimmäisen rakkautta. Niitä me ihmiset kaipaamme. Todellisuudessa nykymeno ei oikein aina vastaa huutoihimme. Joulua on joskus vaikea tavoittaa.
Minulla on tapana rakentaa kotipihalleni pieni valomaja. Valoverhon eteen sytytän kynttilät veljilleni omaisilleni ja ystävilleni. On pimeää. Kynttilöiden loisteessa katson ylös pimeään avaruuteen ja lähetän viestini. Toivon, että enkelit vievät mieleni ajatukset sinne kaukaisuuteen. Ja uskon, että majatalossa on vielä tilaa ja että tapaamme vielä.

"sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu"

ENKELEILLÄ on meille ihmisille suuri merkitys. Enkelit ovat sanansaattajia ja he toteuttavat Jumalan sanomaa. Kun pyydät enkelien apua, toteutat Jumalan tahtoa. Ei hän olisi muuten valinnut enkeleitä sanasaattajakseen. Muistathan:

"enkelit ensin. paimenille lauloi"

Enkeleitä voit myös pyytää joulun rauhaa. Se kuuluu meillä kaikille. Suostu siis joulun ihmeeseen

ENKELIEN MYÖTÄ HALUAN TOIVOTTAA SINULLE JA OMAISILLESI OIKEIN RAUHAISAA JOULUA -  JAG ÖNSKAR ER ALLA EN FRIDFULL JULETID

GRACIAS ALAVIDA

Istun sunnuntaiaamuna ja seuraan tv:stä Inhimillinen tekijä ohjelmaa. Toimittaja Kaj Kunnas,  aivotutkija Mona Moisala ja ex-poliisi Jari Salonen kertovat sairastumisestaan. He ovat kokeneet aivoinfarktin. Sairauden, joka meille useimmille tuo lähinnä pelontunteisia ajatuksia. Kun kuuntelee noiden viisasten , herkkien ihmisten ajatuksia, tunnelma ikäänkuin valaistuu. Minunkin huoneeseeni tulee heidän vältyksellään rauha. He puhuvat kiitollisuudesta, ei katkeruudesta. He ovat läsnä. He puhuvat "tästä hetkestä". Kajtsu lainaa urheilutermiä " Nyt on maailman tärkein hetki" ja toteaa lopuksi: "Elämälle kiitos".

En voi, enkä osaa asettua heidän rooliinsa. Eikä minun ehkä tarvitsekkaan. Mutta heidän sanomaansa voin kuunnella ja jopa toivoakseni oppiakin niistä jotain. Ihastelen heidän valoisuuttaan ja sitä positiivisuutta, jota he haluavat välittää. He ovat kaikki olleet "rajan" lähellä ja kuitenkin he jaksavat edelleenkin luoda meihin muihin uskoa. Kiitos, että olette. Ja kiitos, että uskallatte kyseenalaistaa ja kysyä: "Eikö mikään enää riitä?"

En voi sille mitään, mutta omat ajatukseni palautuvat ohjelman myötä vuoteen 2008, jolloin sairastuin vakavasti. Koin elämän muutoksen ja iskun, joka oli lamauttaa minut. Olin jopa hetken valmis luovuttamaan ja antamaan periksi, vaikka ulospäin yritin näytellä virkeää ja reipasta. Olin
kuitenkin sisältä pirstaleina, sillä koin tulevaisuuteni näkymät tosi heikoiksi. Onneksi kuitenkin usko voitti ja onnistuin ja nyt voin kiitollisena todeta kuten Kaj Kunnas: "Gracias alavida".

TV-haastateltavat totesivat elämänsä muuttuneen rauhallisemmaksi ja tasaisemmaksi. Minulla kävi juuri päinvastoin. Tai ainakin koin niin. Minusta tuli niin sanotusti yliaktiivinen ja minun piti sairauteni jälkeen saada maailma valmiiksi heti. Näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä oli kuitenkin näin parempi. Sängyn pohjalle jääminen olisi vienyt minut turmioon. Olen siitä varma. Nyt vain on opeteltava ottamaan elämä hieman rennommin. Siinäpä onkin  meikäläisellä tehtävää, sillä ihmisluonto pistää edelleen hanttiin.

Inhimillinen tekijä- ohjelma oli taas herätyskello ja antoi ainakin minulle ajattelemisen aihetta.
Kannattaa katsoa ohjelma uusintana.

PAHAN NUOLET

Turun raakamainen ja väkivaltainen teko on aiheuttanut meissä kaikissa hyvinkin voimakkaita tunteita. Itse olen mietiskellyt, miten me suomalaiset olemme menettäneet yhtenäisyytemme. Sen sijaan, että taistelisimme yhtenäisesti tällaisia tekoja vastaan, me syyttelemme toisiamme ja ammumme vihan nuolia vähän joka suuntaan. Juuri kuten tekijöt ovat suunnitelleet. Heidän tarkoituksenaan ei juuri olekaan muu kuin pelon, vihan ja yhteiskunnan epäjärjestyksen lietsominen.

Missä on yhtenäisyytemme? Olimme yhdessä tuomisemassa ikävät koulutapahtumat. Yhdessä kannoimme suuronnettomuuksissa tapahtuneet surut. Tuimmme toinen toisiamme ja jaoimme surun kyyneleet. Mutta nyt. Nuolia singahtelee sinne tänne. Toki tilanteet ovat erilaisia, eivätkä ne ole kaikin osin vertaikujelpoisiakaan. Mutta silti?

Turussa tapahtunutta ei mitenkään voi ymmärtää. Miten väkivalta on ylipäätään voinut tulla näin lähelle. Omaisten tuska on sanoin kuvaamaton Nyt haemme syyllisiä ja monet ovat menettäneet uskonsa päättäjiin ja viranomaisiin. Ja kuitenkin juuri he tarvitsevat nyt tukemme. Suomalainen oikeusjärjestelmä on maailmanlaajuiseti tunnustettua. Se hakee vertaistaan. Pelastusviranomaisten työ on onnettomuuspaikalla  ollut käsitykseni mukaan  ensiluokkaista. Myös yksityiset henkilöt ovat toimineet epäitsekkäästi ja ripeästi
Miksi siis emme edelleenkin tukisi yhdessä omaa yhteiskuntajärjestelmäämme? Tottakai virheitäkin on tehty, mutta kaikki ovat kuitenkin viime kädessä halunneet tehdä parhaansa. Ei sinne kukaan epäonnistumaan ole mennyt. Tukekaamme ja luottakaamme siis edelleen omiimme!

Viime aikoina on paljon puhuttu ns paperittomista maahanmuuttajista. Mielipiteitä on monenlaisia, mutta keskustelun lomassa on hyvä muistaa myös Suomen laki, joka turvaa kaikille avun. Ainakin tilapäisesti. Tämän avun antaminen koskee meitä kaikkia. En halua mitään vastakkainasettelua. Haluan vain painottaa lain kirjainta. Siksi ainakin minä luotan edelleenkin yhteiskuntajärjestelmäämme . Se on oikeastaan ainut tie selvityä eteenpäin. Mikä olisi parempi vaihtoehto?

Nyt suomalaisilta kaivataan yhtenäisyyttä. Nuolien ampuminen ei tuota kuin tuskaa.

KESÄN SATOA

Minulla oli suuret odotukset kesän suhteen. Kevään korvalla odotin melko malttamattomasti
kesää. Pidän siitä, kun luonto herää ja maa saa uudet kasvot. Odotan lintujen palaavan js kesäkukkien puhkeavan kukkaan.

Mutta miten kävikään? Kevään aikana jouduin valitettavasti seuraamaan ja myöskin osaltaan
osallistumaan veljeni elämäntaisteluun. Hänen poismenonsa varjosti kesän tuloa ja en oikein saanut
itsestäni irti energiaa. Nyt aika on kulunut pääasiassa pesänselvittelyssä ja perunkirjoituksen laatimisessa. Ja voin vakuuttaa: Suomi on byrokratian luvattu maa. Mitään tietoja ei saa ellei ole
kaikenmaailman valtakirjoja. Voi vain kuvitella, miten yksinäiset vanhukset, joilla ei ole tietokoneita,  asiasta selviävät. No nyt näyttää meikäläisen kannalta jo valoisemmalta.

Minulla oli paljon kesäsuunnitelmia. Luulenpa, että useimmilla on. Odotin uutta huvilakautta ja minun piti tehdä sitä sun tätä. Mutta eihän siitäkään oikein mitään tahtonut tulla. Luonnonvoimat
olivat ajatuksiani vastaan. Satoi, satoi ja jos ei satanut niin tuuli. No toki sain tarpeelliset työt tehtyä,joten kaipa siinä suhteessa voin olla jotensakin tyytyväinen.

Keväällä odotin uudesta futiskaudesta paljon. Sainkin hienoja pelejä tarkkailtavaksi. Kesä aikana olen toiminut delegaattina tai erotuomaritarkkailijana Pietarsaaren lisäksi Seinjoella, Vaasassa, Kokkolassa ja Turussa. Puuhaa on siis tässä suhteessa riittänyt ja olenkin tehtävistä kiitollinen. Futiskausi sai vain ikävän varjon, kun monivuotinen ystäväni Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja nukkui ikiuneen elokuun puolivälissä. Minulla oli ilo työskennellä hänen kanssaan aina 70-luvulta asti. Nyt muistot ovat sydämessäni.

Mutta jottei vain tulisi väärää käsitystä, kyllä minun kesääni aurinkoakin kuuluu. Huvilalla lastenlapseni ovat uineet päivät pitkät. Luulisi, että heille on kasvanut eväät. Lapsia ei haittaa pilviset sää tai kylmä vesi. "Kato vaari" ja taas mennään. Ja voi niitä riemun kiljahduksia. Oneksi naapurit
ovat ymmärtäväisiä.

Kävin myös pienellä tripillä Latviassa. Meitä oli miesporukka, joka seurasi suomalaisten jääkäreiden reittejä ensimmäisen maailmansodan aikana. Löysimme Latvian metsistä myös pietarsaarelaisen jääkärin Max Kronholmin haudan. Laskimme hänen hautakummulleen pienen kukkakimpun. Minulle oli yllätys, että jääkäreiden joukossa oli paljon järvisetulaisia. Nuoria miehiä oli lähtenyt mm Lappajärveltä ja Kortesjärveltä. Kova on ollut poikien matka pohjan perukoilta.

Tätä kirjoittaessa alkaa myös kunnallispoliittinen elämä. Kaupunginhallitus kokoontuu kesätauolta ja
kohta on vuorossa valtuustokokous. Kovat ovat haasteet ja toiveet. Mutta eiköhän niistäkin jotenkin selvitä.

Toivotaan, että alkanut syksy tuo vielä iloa tullessaan. Mennään metsää poimimaan marjoja tai hypätään edelleenkin "järveen". Ei vesi ole vielä niin kylmää.

Terkut kaikille

PALOMIEHESTÄ PELASTUSJOHTAJAKSI

Olen viime aikoina mietiskellyt mikä sai tai vei  minut palomieheksi ja mikä johdatti minut viimein pelastusjohtajaksi. Elettiin aikaa 2.5.1971. Meitä oli viisi nuorta miestä, jotka ilmoittaudumme työuoroon muistaakseni klo 08.00. Neljä meistä jäi alalle yhden siirtyessä rakenuspuolelle. Ei minulla mitään palomiesmietteitä ollut, Kunhan sain hyvän kesätyöpaikan ja ajattelin siitä sitten edelleen lähteä opiskelemaan. Sen muistan kuitenkin, että urheilulla oli suuri merkitys alalla. Pietarsaaren palolaitoksella oli enimmäkseen JBK:n, Drottin ja Brahen miehiä. Olipa joukossa myös yksi Innon jäsen. Naisia ei ollut juuri ollenkaan. Ainoastaan yksi päivystäjänä.

Ala alkoi kuitenkin kiinnostaan ja niinpä päätin lähteä opintojen tielle. Olin ensimmäinen pietarsaarelaisen, joka suoritti palomiehen virallisen ammattitutkinnon Valtion Palo-Opistossa Espoossa. Silloinen Pietarsaaren palopäällikkö oli minulle tosi vihainen, kun en ollut kysynyt hänen lupaansa asialle. No, mies leppyi melko nopeasti. Seurasin silloisia työtovereita tarkkaan ja päätin jo aikaisin etten jää palomieheksi, vaan tähtää johonkin muuhun. Palomies/sairaankuljettan työ oli kyllä kiintoisaa, mutta minua viehätti enemmän muut haasteet. Suoritin melko nopeasti opiston operatiivisen paloesimiesluokan ja toimin muutaman vuoden oman ryhmäni esimiehenä. Sen jälkeen vuorossa oli pelastusalan korkein päällystötutkinto; palomestarin tutkinto. Samalla suoritin myös väestösuojelupäällikön tutkinnon Lohjalla, Näin alkoi urani  päällystötehtävissä. Tuo aika oli hienoa. Paloasemalla vallitsi mahtava henki ja olimme kuin yhtä perhettä. Pidimme yhtä myös vapaa-aikana. Tuota aikaa muistelen suurella mielihyvällä. Minulla oli myös erittäin hyvät suhteet vapaaehtoisiin palokuntiin. Me olimme yhtä.

Mutta sitten alkoi 80-luvun puoliväli ja laitoksen ilmapiiri muuttui kireäksi. Kuvaan tuli mm kielipolitiikka ja tunsin, että tasapuolisuus oli unohtunut lähes kokonaan. Mielestäni muutamat saivat touhuta melkeinpä mitä vain, eikä asioihin puututtu. Enkä ollut ajatukseni kanssa yksin. Suunnitelmissasi oli jättää pelastustoimi. Ja teinkin sen. Hain vuodeksi virkavapautta. Mutta jälleen kohtalo puuttui peliin. Silloinen kaupunginjohtaja aisti tunnelman ja hän kutsui minut johtamaan ruotsinkielistä palomieskoulutusta. Myöhemmässä vaiheessa hän tarjosi minulle apulaispelas-tuspäällikön virkaa.  Tehtävänä oli vastata  Pietarsaaren pelastuslaitoksen operatiivisesta toiminnasta. Otin tarjouksen vastaan ja olinkin tehtävässä muutaman vuoden, kunnes minulle yllättäen tarjottiin määrajaksi pelastuspäällikkön virkaa. Virka vakiinnutettiin ja niinpä minusta tuli Pietarsaaren kaupungin viimeinen pelastuspäällikkö. Viimeinen sen takia, että 2004 minut kutsuttiin Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastusjohtajaksi. Tuo virka avasi uudet mahdollisuudet ja sainkin omasta mielestäni solmittua hienot suhteet maamme ylimpään virka-kuntaan. Aina ministeriöistä silloisiin Lääninhallituksiin asti. Minusta on edelleenkin mieluista, että suhteet ovat säilyneet  hyvinä. Olin pelastusjohtajan virassa kuutisen vuottta, jonka jälkeen jäin ennenaikaiselle eläkkeelle.

Minulta on usein kysytty, mitkä asiat ovat uraltani jääneet erityisesti mieleen. Tottakai useat operatiiviset asiat tulevat mieleen nopeasti. Nuorempana sairaankuljetus kiinnosti ja myöhemmin olin mukana mm Pedersören kirkon palossa. Teollisuustien rengaspalossa olin lähellä menettää henkeni lieskahdusrajähdyksen myötä. Samassa tulipalossa jouduin tekemään huikean päätöksen noin 300 ihmisen evakuoinnista. Myös niin sanotun "pommimiehen" aiheuttama kaaos Pietarsaaren keskus- tulee mieleen . Päällikköaikanani sain uudistettua koko paloaseman kaluston. Se olikin jäänyt 80-luvulla melko retuperälle. Pelastusjohtajan virassa jouduin organisoimaan kollegani kanssa uuden aluepelastuslaitoksen alusta loppuun asti. Se oli vaativa homma, sillä vakituista henkilökuntaa oli yli sata ja työsopimussuhteisia palomiehiä oli viidessätoista kunnassa n 600. Alueen kulttuuripinnat olivat haastavia, mutta jotenkin vain onnistuimme ja lunastimme päättäjien luottamuksen. Aluepelastuslaitoksestamme tuli yksi maan tehokkaimmista ja taloudellisimmista pelastuslaitoksista

Jäin siis eläkkeelle Pietarsaaren ainoana pelastusjohtajana. Jälleen alalla vallitsee uudet tuulet ja johto siirtynee Vaasaan tulevan maakuntahallinnon vastuulle.  Itse olisin kannattanut entisen Vaasan läänin suuruista pelastuslaitosta ja sitä, että sairaankuljetus kuuluisi edelleenkin pelastustoimen tehtäviin. Toisin kuitenkin näyttää käyvän. Uusi hallintomalli on sekä uhka että mahdollisuus. Näin pietarsaarelaisena näen paljon suuriakin haasteita, mutta kansallisesti ja kansainvälisesti  katsottuna muutos saattaa tuoda myös lisäresursseja.

Olen saanut olla kehittämässä Suomen  pelastustointa lähes 40-vuotta. Olen siitä kiitollinen ja toivonkin, että kannoin palomiehen uniformua sillä arvokkuudella,  jota asukkaat ja päättäjät edellyttivät. Pidin  palomiesajastani päiväkirjaa, joten minulla on melko tarkat muistikuvat tapahtumista. Tulin brankkariksi. Olen sitä edelleen. Koko sydämestäni.

PERENNAPEUKALO

Et ehkä tiennytkään, mutta olen kasvien suuri ystävä. Multasormeksikin minua voi kutsua. Pihallani on pieni alue, jossa on paljon perennoja. Eli kasveja, jotka kukkivat koko kesän ajan. Minusta on hienoa nähdä ja kokea luonnon ihme; kasvaminen. Miten on mahdollista, että pienestä siemenestä voi kasvaa niin hienoja taideaarteita? Siinä meille tavallisille " tallaajille" onkin ihmettelemistä.

Kuten kerroin minulla on " puutarhassani" arviolta 30-50 eri perennalajia. En minä ihan tarkkaa lukua edes tiedä, sill kasveja menee ja tulee ja välillä koko plantaasini on yhtä "sinfoniaa". En minä mistään järjestelmästä niinkään välitä. Pääasia on, että kukat viihtyvät ja kukkivat koko kesän meidän iloksi.
Enkä minä muista enää kaikkien nimiäkään. Onneksi ystävät auttavat jos tarve vaatii.

Minulla on joitakin suosikkejakin. Tosin nekin vaihtuvat ihan mielenlaatuni mukaan. Tosin yksi kestosuosikki minulla on. Se on Arovuokko. Siihen minä olen ihastunut. Siinä on jotenkin kevään hentous yhdistettynä voimakkaaseen kasvuun. Panen viereen kuva sinullekin.

 

Toinen tämän vuoden suosikkini on Illakko. Se on todellinen maatiaskasvi, joka kukkii tosi hienosti.
Minulla on violetin värinen. Kukka on kaksivuotinen tuoksuu iltaisin tosi hienosti. Varmaa on ,että ensi vuonna istutan tätä perennaa enemmänkin

Kolmas suosikki on Mirriminttu. Syy siihen on pääasiassa se, että sen tuoksu houkuttelee perhosia ja kuten tiedät piipaavaarin on myös eläinten ystävä. Vahinko vain, että talvi koitteli minttua hieman kovakouraisesti, joten se taistelee nyt olemassaolostaan tosi urhoollisesti. Vaatimattomasta näöstään piittaamatta

.



Että tämmöistä tällä kertaa. Multasin sormin  kohti lämpöä.
Nappasin kuvat Googlesta, koska kirjoittelen blogia huvilaltani.

MITÄ ON HYVYYS JA ARMO .

Nyt minulla ei ole hetkenkään aikomusta "käännyttää"  ketään tai "paasata" mistään, mutta viimeaikaisten henkilökohtsisten  tapahtumien vuoksi olen viime aikana miettynyt kyseisiä asioita hieman tarkemmin. Tämä selityksesi, jotta kukaan ei ymmärrä minua väärin.

Omalla kohdallani koin hyvyyden tarkoituksen seitsemisen vuotta sitten, kun istuin yksin Tampereen Yliopistollisessa Sairaalassa odottaen suurta 10 - 12 tuntista leikkausta. Olin sairastunut nielurisasyöpään, enkä tiennyt tulevaisuudestani mitään. Minä pelkäsin. Minä pelkäsin omasta ja perheeni puolesta. Pelko oli minulle ehkä jotenkin outo asia, sillä olinhan palopäällikkönä kokenut asioita, joita ei oikeastaan halua muistella. Sen lisäksi olin oman erotuomariurani aikana ainakin yrittänyt pitää ohjat käsissä. Mutta nyt olin yksin. Olin yksin, kunnes vuoteeni vierreen tuli minulle aivan vieras nainen. Jotenkin iloisena hän totesi:" Hei Kari, saanko rukoilla kanssasi?" En minä tiedä, mistä hän tiesi nimeni tai pelkoni? Mutta me rukoilimme yhdessä. Ja kun leikkaukseni oli ohi, hän tuli huoneeseeni ja totesi: " Kyllä meitä Kari kuunneltiin". Hän oli sairaalapappi, joka toi minulle hyvyyttä. Olin nähnyt suojelusenkelini. Näin uskon.

Armo on ollut minulle jotenkin vaikea asia. Ei palokunnassa tällaisista asoista puhuttu. Näin vanhemmiten tällaiset asia ovat kuitenkin tulleet koko ajan lähesimmiksi. Armolle on esitetty monenlaisia määritelmiä. Me kristityt ymmärrämme asia usein siten, että saamme rikkeemme anteeksi ihan vain armosta. Minulle armo on kuitenkin suurempi asia. Minusta siihen liittyy oleellisesti Pyhän Hengen vaikutus. Kun saatoin veljeni iäsyysmatkalle, sain siunata hänet ja piirtää ristin merkin hänen rinnalleen. Siinä hetkessä oli jotain suurta. Minulle suotiin armon lahja ja sen antaminen. Tuossa hetkessä oli mukana Pyhä Henki. ...ja olkoon sinulle armollinen...

Nyt varmasti joku ajattelee mitäs se Kari tällaisia kirjoittelee? Niinpä? Mutta eihän nämä ole keltään pois. Kyllä minäkin aina silloin tällöin käyn väärää polkua. Mutta eikös armo ja hyvyys ole kuitenkin aika kivoja asioista

HALUAN NÄIN PÄÄTTEEKSI TOIVOTTAA SINULLE HYVÄÄ KESÄÄ. UIDAAN PALJON

SURUN KASVOT

Olen omassa työssäni kohdannut erilaisia asioita ja ennen kaikkea myös kohtaloita. Joka kerta, kun palokunnassa "soi kellot" jollakin oli hätä. Joku tarvitsi kiireellisesti apuamme ja joka kerta me palomiehet riensimme paikalle. Me teimme aina tehtävämme niin hyvin kuin osasimme. Niillä tiedoilla ja taidoilla, joita meille oli mm opiskelujemme ja harjoitusten myötä suotu. Joskus epäonnistuimme, joskus resurssimme eivät vain riittäneet ja hävisimme  Mutta me myös onnistuimme. Ja voi sitä ilon hetkeä, joka loisti brankkareiden silmissä, kun hälytystehtävä oli suoritettu onnistuneesti.

Me kohtasimme myös  surua. Minun aikoihini myös sairaankuljetus kuului tehtävänkuvaan.
Kohtasimme tapahtumia, näimme surua ja epätoivoa. Koimme tilanteita, jossa suru ja epätoivo olivat läsnä. Silloin me palomiehet/sairaankuljettajat yritimme parhaamme mukaan olla kanssaihmisten tukena. Se oli meille kunnia-asia. Tiedän, että näin on edelleenkin. Tehtävissämme kohtasimme surun ammattimaisesti. Vaikkakin joskus tilanteet ottivat todella koville. Me myös puhuimme tapahtumista. Ns kriisikeskustelu käytiin saunan lauteilla. Se oli palomiesten tapamme purkaa tunteita.

Nyt suru on kohdannut perhettäni ja suru on saanut aivan eri merkityksen. En oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Ajatukseni harhailevat enkä saa niistä oikein otetta. Ei puhettakaan ammattimaisesti ajattelutavasta. Hallitsen tilanteen, mutta en kuitenkaan täysin. Ajatus on minulle jotenkin outo, sillä olenhan koulutettu hallitsemaan erilaisia tilanteita ja minun pitäisi palopäällikkönä olla se, joka käy eturintamassa. Vai? Nyt en pääse pois. Surulla on selvästi moninaiset kasvot, jonka läpi pitää vain nähdä. Kiinni sitä ei selvästikään saa, mutta yritän kampittaa sen. Inhimillisesti..

MAININKEJA

Näin on kuntavaali sitten käyty ja pikku hiljaa on aika palata arkipäivän askareisiin. Pietarsaaressa vaalit menivät ilman suurimpia ylilyöntejä ja oikeastaan aika odotetustikin. Joitakin yllätyksiä tietenkin sattui. Nehän kuuluvat aina vaaleihin. Palaan itse analyysiin tarvittaessa hieman myöhemmin. Tällä kertaa tyydyn ainoastaan onnittelemaan kaikkia valittuja ja kiittämään mukana olleita. Demokratian toteutumisen takia on tärkeää, että ehdokkaita oli paljon. Nyt edessä ovat tiukat neuvottelut muiden puolueiden kanssa. Toivottavasti ne käydään avoimesti, vaalitulosta kunnioittaen.

Omalta kohdalta vaalit menivät ylin odotusten. Itse odotin korkeintaan 100 äänen tulosta, mutta loppusaldo olikin 199. Mukavaa oli myös se, että lisäsin äänimäärääni huimasti ja sijoituin suomenkielisistä ehdokkaista jopa mitalisijoille. Edelläni olivat kaksi hienoa ladya Helinä ja Anna-Maija. Lopputulos tekee hiljaiseksi ja kiitolliseksi. Rehellisesti sanottuna olen ikionnellinen saamastani tuesta. Tästä on hyvä jatkaa työtä kaupunkimme kehittämiseksi.

POHJOIS-ITALIASSA
Kävimme muutama viikko sitten vaimoni Ingerin kanssa Gardajärvellä. Heti aluksi on syytä kehua matkanjärjestäämme Oravaisten Liikennettä. Yritys hoiti kaikki järjestelyt huippuhienosti. Mikään ei klikannut. Palvelu pelasi ja matkalaiset voivat hyvin. Erikoismaininnan ansaitsee myös bussi-kuskimme Markus, joka sompaili bussia pienillä kujilla todella hienosti.
Olimme majoittuneet pieneen Bardolinon kaupunkiin, josta teimme retkiä ympäri Gardajärveä. Kävimme mm Malecesinessä, Limonessa, Gardan kaupungissa ja Rivassa. Nämä paikat sijaitsevat alueen pohjoisosassa. Itse Bardolino on järven itäpuolella.

                                                         Gardan jylhiä maisemia

Kun alueella liikkuu, on pakko kaydä myös Veronassa ja Venetsiassa. Totta kai. Verona on Italian mittapuun mukaan pieni kaupunki. Pienten kujien lomassa on myös ns Julian parveke. Todellisuudessa lienee niin, että parvekkeella ei ole mitään tekemistä Romeon ja Julian kanssa. Hieno paikka kuitenkin ja olihan paikalla muitakin rakastavaisia.
Seuraava kohde oli Venetsia. Kuuluisa paalujen ja kanavien kaupunki. Voi sitä ihmisvilinää. Kuuluisa  Marcus aukio oli täynnä turisteja. Ja hinnat olivat taivaissa. Onneksi olimme liikkeellä sesongin alussa. Vielä ei kanavien vesi lemunnut. Veikkaukseni on, että tulevaisuudessa kaupunki menettää lumouksensa. Kuka haluaa tulla katsomaan haisevia kanavia? Toki mielenkiintoinen paikka.

                                                        Venetsian kanava

Kotimatkalla ajoimme Itävallan Innspruckin kautta. Nyt meikä poika innostui. Tosi hieno olympiakaupunki Alppien keskellä. Hyppyrimäki oli melkein kaupungin keskustassa ja Ahonen ja Nykänen olivat edelleen suuria staroja. Tosi hieno kaupunki, jonne haluaisin vieläpalata. Kaupungin kultainen katto on edelleen suuressa suosiossa.

 

Innspruckin kultainen katto

Matka oli tosi hieno ja porukka maan mainio. Kiitos järjestäjille ja matkakumppaneille. Suosittelen kohdetta tosi paljon.

Vappu meni mukavasti sukuloidessa ja Laulu Jaakkojen kanssa. Lauloimme kevään Pietarsaaren koulupuistossa. Ja muistathan keväkonsertimme ensi lauantaina Schauman salissa

Hyvää alkanutta kesää kaikille!!!

PÄÄSIÄINEN

Piinaviikko, kärsimysviikko, hiljainen viikko, iloinen viikko jne . Pääsiäisellä on nykyään monta nimeä.
Nimen käyttö riippunee paljon siitä miten me ihmiset koemme pääsiäisen vieton. Onko se meille vain juhlahetki tai vapaapäivä, jonka ajankohdan lainsäätäjä on määrännyt? Vai muistohetki, jota kristikunta haluaa viettää Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen muistoksi? Jokainen meistä tekee oman valinnan. Myös minä olen tehnyt valintani. Itse koen pääsiäisviikon hyvyyden ja armon viikoksi. Hyvyyden viikoksi siksi, että olen omasta mielestäni kokenut hyvyyden omakohtaisesti silloin, kun sairastuin vakavasti. Olen tuosta hetkestä joskus kirjoittanutkin mm Pietarsaaren Sanomissa. Armon viikoksi siksi, että sain lisäaikaa. Ilo ja armo ovat hienoja kokemuksia.

Omassa nuoruudessani pääsiäistä vietettiin hyvin hartaasti. Ainakin kiirastorstaista lähtien yhteiskunta hiljeni lähes täydellisesti. Kaupat olivat kiinni ja ihmiset pysyttelivät pääasiassa sisätiloissa. Lasten leikkikin oli tavallaan kielletty. Kaikki ylimääräinen koettiin jopa syntinä. Nykypäivänähän tilanne on aivan toisin. Markkinatalous on vallannut elämämme. Niin hyvässä kuin pahassa.

Pääsiäisen ajankohdan määrittämien on ainakin minulle ollut hieman vaikeaa. Pääasiassa pääsiäinen on tullut sinä aikana,  jolloin se on allakkaan merkitty. Laskennallisesti ajankohta onkin hieman hankala tehdä, sillä laskijan tulee tietää ainakin kuun vaiheet ja sunnuntaipäivien ajankohdat kyseisenä vuonna. Pääsiäisviikko alkaa palmusunnuntaista. Palmusunnuntaina lapset myös virpovat. Täällä Pietarsaaressa trullit tulevat jo lauantaina. Tuota hetkeä odotan myös minä innolla, koska tiedän että ovikello soi tiuhaan. Palmusunnuntaista alkavaa viikkoa kutsutaan omalla nimellä  ja jokaiselle päivälle on olemassa oma erityinen pääsiäisajan nimi. Viikon päivien nimet ovat seuraavat:

• Palmusunnuntai. Palmusunnuntaina
• Malkamaanantai
• Tikkutiistai
• Kellokeskiviikko
• Kiirastorstai
• Pitkäperjantai (arkipyhä Suomessa)
• Pääsiäislauantai, hiljainen lauantai, lankalauantai
• Sukkasunnuntai eli pääsiäissunnuntai
• Toinen pääsiäispäivä

Suomeen kielen sana pääsiäinen on Mikael Agricolan keksimä sana ja tarkoittaa paastosta ”pääsemistä”, eli pääsiäistä edeltävän neljänkymmenen päivän paaston päättymistä. Tämä 'pääseminen' nähdään kristinuskossa usein myös synnistä pääsemiseksi, siirtymiseksi kuolemasta elämään, liittyen Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. Monissa kielissä pääsiäisen sana on johdettu juhlan hepreankielisestä nimestä Pesah,

Aloitamme pääsiäisen vieton.  Kukin omalla tavalla ja uskoen siihen minkä kokee tärkeäksi.
Haluan kuitenkin toivottaa teille kaikille tasapuolisesti  HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ

KOTINI ON PIETARSAARI

Minun kotikaupunkini on Pietarsaari. Se on ollut minussa ja minä elän siinä. Olen saanut kasvaa täällä pojasta mieheksi ja minusta on aina pidetty huolta. Olen saanut elää perheeni ja ystävieni tukemana ja kannustamana. Kun olen horjunut ja joskus jopa kaatunutkin, minut on nostettu ylös. Täällä olen saanut kasvattaa lapseni aikuiseksi ja nyt minulla viisi ihanaa lastenlasta. Tänne rakensimme kotipesämme yhdessä vaimoni Ingerin kanssa. Olimme aikoinamme lähdössä pois, mutta tulevaisuuden turvalliset mahdollisuudet voittivat. Täällä minulle annettiin elämän lähtöpalikat.

Sain rakentaa oman työurani, jonka perusarvot halusin säilyttää loppuun asti. Kesäpojasta tuli pelastusjohtaja. Yhdessä työtovereiden kanssa me rakensimme kaupungin tuella palastustoimen. Olimme aina valmiit auttaamaan, kun apuamme tarvittiin. Joskus jopa oman henkemme uhalla. Kaupungissamme kävin kouluni. Peruskivi muurattiin Pietarsaaren Yhteislyseössa. Vakaaalle perustalle oli hyvä rakentaa myöhemmät opinnot Helsingissä. Tai oikeastaan Espoossa, sillä opinahjoni sijaitsi Espoon Otaniemessä.

Kotikaupunkini tarjosi ja tarjoaa edelleenkin monia urheilu-ja liikuntamahdollisuuksia. Pelasin jalka- ja koripalloa. Välillä tuli läiskittyä jääkiekkoa ja Keskuskentällä luistelimme musiikin tahdissa tyttöjä kiusaten. Jalkapalloon jäin jotenkin kiinni ja saavutinpa jopa joskus jonkinmoisia tuloksiakin. Ilman saamaani tukea, se ei olisi ollut koskaan mahdollista. Nyt myöhemmin olen saanut osallistua erilaisiin harrastustoimintoihin. Ne tarjoaa kotikaupunkini ja sen aktiivinen ns kolmas sektori. Nuorempana kaupunkini loisti yleensä aurinkoisena. Pilviä ei juuri näkynyt. Tai sitten nuorempana ei niitä nähnyt. Ehkä niin on hyvä, sillä näin vanhempana ymmärtää ettei elämä aina ole niin helppoa tai yksinkertaista . Ei edes omassa "lintukodossamme".

Pietarsaari on myös osannut "kurittaa" kasvattiaan. Aina asiat eivät ole menneet niin kuin Strömsössä. Olen omasta mielestäni kokenut myös vääryyttä. Ajatelkaa, että niinkin pieni asia kuin se, etten saanut maaottelutehtävään virkavapaata, vaivaa minua vieläkin. Olen myös ammatissani nähnyt ihmisten epätoivoa ja hätää. Silloin on joskus tuntunut ettei kaupunkini ole tehnyt asioiden hyväksi tarpeeksi. Minua kismittää vieläkin  se, etten saanut lapsiani ruotsinkieliseen lastentarhaan, vaikka se oli kotini aidan toisella puolella.

Tottakai kaupungissamme on paljon puutteita ja tarpeita. Ei kai sellaista kuntaa olekaan, jossa ei olisi parannettavaa? Montakohan kertaa olen sadatellut katujemme huonoa kuntoa tai sitä etten ole heti saanut haluamaani palvelua? Vesikin on etenkin tänä keväänä maistunut oudolta ja Helsinkiinkin saa kytätä juna-aikatauluja tuon tuosta jne, jne . Viime aikoina erilaiset gallupit ovat horjuttaneet kaupunkini imagokuvaa huomattavasti. Ja minäkin olen valitellut asioista. Joskus oikeutetusti ja joskus aivan väärin perustein. Mutta puutteistakin huolimatta tämä on kotikaupunkini Pietarsaari. Saan edelleenkin nauttia puhtaasta luonnosta, hyvistä kulttuuri- ja liikuntamahdollisuuksista jne . Kokonaisuudessaan palvelut pelaavat ja ihmiset ovat mukavia. Kaupungin elinvoimaisuus on gallupeista huolimatta nousussa ja esimerkiksi tänään vihitään uusi sähkörata käyttöön. Tuo rata vahvistaa teollisuutemme elinvoimaisuutta. Olen myös iloinen, että olen myöhemmin saanut olla mukana rakentamassa ja tukemassa Pietarsaaren tulevaisuutta

Kotikaupunkini on Pietarsaari ( puutteineenkin). Me pietarsaarelaiset olemme Pietarsaari ja kaupunki kehittyy juuri sellaiseksi kuin haluamme. Jos me emme itse usko omaan valoisaan tulevaisuuteen, kuka sen tekee? Siksi onkin parempi osallistua kaupunkimme kehittämiseen. Mahdollisuudet ovat valtavat. Tämä on kotikaupunkini muutamin sanoin esitettynä. Paljon jää kertomatta tai sanomatta. Siihen tarvittaisiin kokonainen romaani. Uskon kuitenkin auringon voittavaan valoon. Saan edelleen elää ja nauttia hienosta Merenkurkun kotikaupungistani Pietarsaaresta. Täällä minun on hyvä olla

.

VAALIKIRJOITTELUA

Lehtien mielipidepalstat ovat tulvillaan kuntavaaliehdokkaisen kirjoitteluja. Se on tietysti ihan luonnollista, sillä kilpailu "vallan kahvasta" on kovaa.  Itsekin olen osallistunut ajatusten vaihtoon. Onneksi ,ainakin minusta, Pietarsaaressa kirjoitukset ovat olleet asiallisia ja henkilökohtaisilta hyökkäyksiltä on vältytty. Muutama ylilyönti on sattunut, mutta niistä ei kannata suuremmin välittää ja eikä ainakaan provosoitua. Tässä joitakin omia huomioita ja jopa kommentteja

VANHUSPOLITTINEN KESKUSTELU
Kirjoitusten pääaiheeksi on noussut kaupungin ikäihmisten tilanne. Yleistäen voi todeta, että ehdokkaat ovat olleet täysin yksimielisiä siitä, että kaupungistamme puuttuu asumismuotoja, jotka tukisivat ikäihmisten mahdollisuuksia asua itsenäisesti ja kodinomaisesti esimerkiksi hoitojodissa.
Malmin sairaalassa on nytkin vanhuksia, jotka eivät oikeastaan sinne kuulu. Sairaala ei ole koti. Mutta minkäs teet, kun paikkoja ei ole tällä hetkellä tarpeeksi tarjolla? Onko tulevaisuutemme yksityisten laitosten varassa? Toivottavasti ei.

TERVEYSPOLITTIINEN KESKUSTELU
Malmin sairaalan puolustajia on nyt lähes joka puolella. Jopa tahoissa, jotka ovat sulkeneet osastoja. Hyvä niin, sillä sairaalaamme henkilökuntineen tarvitsee tukemme. Eräät kirjoittajat ovat artikkeleissaan puolustanet "henkeen ja vereen" Vaasan keskussairaalaa. Siinä sinällään ei ole mitään väärää, mutta vasta nyt viime päivinä kirjotuksien sävy on muuttunut Malmia puolustavaksi. Yleensäkin terveyspoliittinen keskustelu on ollut vilkasta. Syy löytyy tietysti Sotesta ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta..

VIIHTYVYYSKESKUSTELU
Muutama päivä sitten julkaistiin viihtyvyystutkimus, josss Pietarsaari sijoittui kaupungeistamme viimeiseksi. Tutkimuksessa haastatettaville esitetiin kolme kysymystä. Näihin kysymyksiin vastasi 60 ihmistä. Tutkimustuloksesta nousi melkoinen kohu varsinkin sosiaalisessa mediassa. Etenkin kaupungin suomenkielinen väestö antoi päättäjille kivenkovaa palautetta . Vaikka tutkimukseen tuleekin suhtautua varovasti,  on sen tuomiin signaaleihin syytä pureutua syvällisemmin. Kun vielä muistetaan, että tuoreen kielibarometrin tulokset ovat samansuuntaisett, voidaan yhtenä johtopäätöksenä todeta, että suomenkieliset kokevat olevansa alistetussa asemassa kaupungissamme. Monimutkaiseksi asian tekee se, että Kauppalehdessä julkaistiin muutama kuukausi sitten artikkeli, jossa Pietarsaari sai elinvoimaisuudestaan  täydet pisteet.

NUORISOPOLIITTINEN KESKUSTELU
Kirjoituksissa ehdokkaat ovat olleet täysin yksimielisiä siitä, että satsaukset nuorisoomme ovat satsausta tulevaisuuteen. Yksimielisesti kaikki ovat olleet sitä mieltä, että harrastusten hinta- ja maksupolitiikan tulee olla sellaisella tasolla, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on tasa-arvoinen mahdollisuus harrastaa omaa lajiaan. Oli sitten kyse liikunnasta tai kulttuurista. Onkin mielen-kiintoista nähdä, muistavatko tulevat päättäjät, mitä ovat luvanneet.?
Niin sanottuja urheilu- liikuntaihmisiä on nyt joka puolella. Näkyyköhän heitä enää vaalien jälkeen?

OMA BLOGINI/ JÄI POIS
Olen omassa blogissani kirjoittanut tänä vuona toistakymmentä kertaa. Eniten keskustelua ja ajatuksia on herättänyt kirjoitukseni parkkiluolasta, yleisestä tyytymättömyydestä, kielikylvystä ja vanhuspoliittisesta tilanteestamme. Kirjoituksiini tullut palaute on samansuuntainen kuin lehtien mielipidekirjoittelut. Itse odotin laajempaa keskustelua varhaiskasvatuksesta, koulu- ja lastentarhatilanteesta sekä parkkiluolasta. Ovathan nämä asiat velloneet kaupungissamme jo aika lailla. Odotin myös laajempaa työpaikkapoliittista keskustelua sekä sitä, miten takaamme tulevaisuudessa elinvoimaisen yritysmaailman kehittymisen kaupungissamme. Elinvoimaisuus yhdessä aktiivisen elinkeinoelämän kanssa ovat kuitenkin kaupunkimme peruspilareita

SUNNUNTAIN VAALIT
Nyt käytävät vaalit ovat omalta osaltaan myös  niin sanotun keskitetyn vallankäytön vaalit. Kaupungissamme on käynnissä suunnitelmallisesti ohjattu vallan keskittäminen.
Ei tarvitse kuin tarkemmin seurata miten kaupungin omistamien yhtiöiden hallitukset on valittu.

HYVÄÄ VAALIVIIKKOA TOIVOO EHDOKAS No 24

TYYTYMÄTTÖMYYTTÄ KAUPUNGISSA

EPSI Ratingin tuoreimman kuntatutkimuksen mukaan pietarsaarelaiset ovat kaikkein pettyneimpiä omaan kuntaansa. Näin väitetään ainakin viimeisessä Iltalehdessä

En tiedä, miten tutkimus on tehty tai ketkä siihen on vastannut, mutta siitä huolimatta tutkimuksen antamaan yleissignaaliin on syytä suhtautua vakavasti. Ei riitä, että todetaan vastauksien mahtuvan virhemarginaalien sisään.

Kuten totesin, en ole nähnyt tutkimustuloksia. Syvemmän analyysin tekeminen jääkin myöhemmäksi. Siksi ajatukseni ovatkin vain arvailuja. Ja ne voi  vapaasti  "ampua alas".

TERVEYDENHUOLTO.
Varsinkin kaupungin suomenkielinen väestö on varsin tyytymätön saamiinsa lääkäripalveluihin. Kritiikki ei suuntaudu lääkäreiden ammattitaitoon, vaan pääosin arvostelu kohdistuu huonoihin kielipalveluihin. Suomenkieliset eivät saa palvelua omalla äidinkielellään. On kyllästytty siihen, että Vaasan keskussairaalan kielipalvelut on nostettu framille, kun taas oman kaupungin vähemmistön kielipalvelut on jätetty huomattavasti vähemmälle. Asiaan liittyy myös se, että Kokkolan Soitesta ei saa puhua juuri ollenkaan?

VANHUSTENHUOLTO
Malmin sairaalassa suljettiin kovalla kiireellä osastoja säästöihin vedoten Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että sairaalassa on täpötäyttä ja vanhuksia joudutaan pitämään sairaalassa sen takia ettei hoitopaikkoja löydy. Nyt joudutaan sitten ostamaan paikkoja yksityisiltä. Siinä ne säästöt? Asian ei pitänyt tulla yllätyksenä, sillä siitä kyllä kerrottiin Pietarsaaren valtuustossa, kun Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmaa käsiteltiin

KOULUT JA PÄIVÄKODIT
Kaupungissa on vellonnat muutaman vuoden koulukeskustelu. Totta kai vanhempia huolestuttaa lasten koulunkäynti ja koulujen tulevaisuus. Sulkemisuhan alla on ollut niin ruotsin kuin suomenkielisiä kouluja.
Hieman samankaltaisia ehdotuksia on tehty päiväkotien suhteen Julkisuudessa on esitetty myös pienien tarhojen keskittämistä suurempaa kokonaisuuteen ( nykyinen BLI )

KATUJEN KUNTO
Varsinkin kevään aikana on katujen huono kunto noussut esille. Kevät on aina tässä suhteessa vaikeaa aikaa, kun routa ja jää tekevät tepposensa. Tosin ei tilanne minusta poikkea esim. viime vuotisesta. Aina kevätkadut on routineet.

SOSIAALINEN MEDIA
Sosiaalinen media on välinen, jonka voi esittää vapaasti ajatuksiaan.  Ennen ei tällaista mahdollisuutta ollut, joten tiedonvälitys oli lähinnä lehtien ja radion varassa. Nyt tieto kulkee. Eikä sillä ole oikeastaan paljonkaan väliä, onko se oikeaa vai väärää. Tämäkin blogi perustuu arvailuille.

PÄÄTÖKSNTEON AVOIMUUS
Tästä asiasta on Pietarsaaren valtuustossa puhuttu paljon. Ja oikeutetusti. Onneksi viimeaikoina valtuustolle on  pidetty iltakouluja ja infotilaisuuksia entistä useammin. Joten asiassa on selvästi edistytty.

Kuten alussa kirjoitin nämä ja monet muut asiat ovat vain arvailuja ja osaksi myös minun tuntoja. Varmaan muitakin asioista tulee esille, mutta SITTEN HALUAN NOSTAA ESILLE myös sen, kuinka hyvin asiat saattavat olla  myösJeppiksessä. Meillä on hieno merellinen, puhdas saaristoluonto, meillä on hienot urheilu- ja liikuntamahdollisuudet, meillä on maan mainiot kulttuurin ja musiikin harrastusmahdollisuudet, meillä on kukoistava suur- ja pienteollisuus, meillä on työpaikkoja, meillä on  panostettu infraan viime vuosina miljoonia euroja. Meillä on paljon hienoja asioita kaupungisamme. Kunhan vain avaamme silmämme ja katsomme ympärillemme.

RAUHALAN PALVELUKODIN TULEVAISUUS TURVATTAVA

Kuntavaalin yhdeksi pääteemaksi on noussut Pietarsaaren nykyinen vanhustenhoito. Hyvä niin, sillä tilanne on todella hälyttävä ja tälläkin hetkellä kolmisenkymmentä vanhusta odottaa paikkaa Malmin sairaalan osastolla. Hieman helpotusta tilanteeseen on saatu ostopalvelujen avulla. Paikkoja on ostettu muun muassa Folkhälsanilta ja Uudenkaarlepyyn sairaskodilta. Tilanne on kuitenkin edelleen huolestuttava.

Erityisesti meille suomenkielisille Rauhalan palvelukodin toiminta on tuiki tärkeää. Palvelukodin taloudellinen tilanne on jatkuvasti haastava ja apua tarvitaan koko ajan ja joka taholta. Toiminnan jatkuvuuden vuoksi, myös kaupungin on toimittava asiassa pro aktiivisesti. Kuulemme usein, että kaupungilla tai yhteiskunnalla ei ole tällä hetkellä taloudellista liikkumavaraa. Täytyy säästää ja leikata! Ne ovat tämän päivä muoti-ilmaisuja. Miten olisi, jos miettisimmekin asian toisin päin ja panostaisimme vanhustenhoitoon entistä enemmän? Olemme varmaan kaikki sitä mieltä, että sairaalaa ei ole koti. Jokainen vanhus ansaitsee arvostuksemme. Ja onkin meidän nuorempien velvollisuus varmistaa, että he saavat turvalliset asuinmahdollisuudet. Siksi myös Rauhalan palvelukodin tulevaisuus on edelleenkin turvattava. Tehdään se yhdessä

PIDETÄÄN HUOLTA NUORISTAMME

Viime viikolla minulle soitti eräs huolestunut kolmen lapsen äiti. Hän kysyi minulta: " Mitä aiot tehdä nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi ja tasapuolistamiseksi?" Aluksi kysymys hieman hämmensi minua ja jos oikein rehellinen olen, niin soitto
tuntui aavistuksen loukkaavaltakin. Omasta mielestäni, kun olen aina suhtautunut positiivisesti lasten ja nuorten liikuntaan.
Mutta jos paneutuu hieman lähemmin tuon äidin soiton sisältöön ja viestiin , ymmärtää kuinka huolissaan hän oli lastensa tulevaisuuden harrastusmahdollisuuksista. Kolmelapsisen perheen rahat eivät yksinkertaisesti riitä harrastuksiin, joten jostain on säästettävä

Monet tieteelliset tutkimukset osoittavat, että nuorisomme liikkuu aivan liian vähän. On huolestuttavaa, että esimerkiksi Pietarsaaren seudun uunituoreessa hyvinvointi-suunnitelmasta käy ilmi, että 6-11% vuosiluokkien 8-9 oppilaista kokee, ettei heillä ole läheistä ystävää ja että 23 – 30 % on itse sitä mieltä, että oma terveys on keskitasoa huonompi. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnallemme arviolta 1,2 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä maassamme on syrjäytymisvaarassa ainakin 65 000 nuorta. Sosiaalinen ja taloudellinen tausta vaikuttaa lasten mahdollisuuksiin saada yhdenvertainen kasvuympäristö

Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön Otuksen tutkimuksen ( 2016) mukaan harrastusrikas ympäristö kehittää lapsen tietoja ja taitoja, kuten esimerkiksi sosiaalista ymmärrystä, yleissivistystä, sanavarastoa jne. Puhumattakaan ihmisten välisistä vuorovaikutustaidoista. Siksi on tärkeä, että luomme lapsillemme tasa-arvoisen ympäristön kehittyä
Juuri tämän tasa-arvoisuuden vuoksi, olen tehnyt valtuustossamme esityksen moni-toimihallin rakentamiseksi sekä aloitteen, että lapsemme voisivat käyttää tilojamme ilmatteeksi tai ainakin halvemmalla kuin aikuiset. Monitoimihalli on nyt tulossa, mutta toiseen esitykseeni on suhtauduttu hieman nahkeasti. Esittipä eräs valtuutettu valtuustosalissa ajatustani "kommunistikseksi". No, maailmaan mahtuu mielipiteitä. Olisi vain toivonut, että hän olisi tutustunut maamme vallitsevaan tilanteeseen hieman tarkemmin. On myös puhuttu seurojen tasapuolisesta kohtelusta. Ok, totean, mutta minä puhun mieluummin lasten ja nuorten tasapuolisesta kohtelusta. Lähtökohtamme ovat siis tässä mielessä erilaiset.. Positiivista on se, että kaupunki on varannut 20 000 lisämäärärahan seurojen haettavaksi.

Toivon mukaan asia etenee positiivisessa hengessä, sillä kyse ei ole kovinkaan suurista kustannuksista . Sen sijaan tulevaisuuden säästöt ovat melkoiset. Ajatelkaa, jos voisimme pelastaa vaikka vain yhden syrjäytyneen nuoren, olemme jos silloin tehneet urotyön.

UTGÖR ÅLDRINGARNA EN BARLAST FÖR VÅRT SAMHÄLLE

 I den åldringspolitiska diskussionen har jag störts av att man på vissa håll fortsättningsvis låter förstå att dagens ekonomiska depression skulle på något sätt vara åldringarnas eller de åldrandes fel. En del har stämplat åldringarna till och med som en slags barlast för mänskligheten. Faktum är att det är just dessa människor som efter krigen sett till att vårt land blomstrat. Ingen annanstans i världen har man utfört liknande hjältedåd.

 Vid Malmska sjukhuset har avdelningar stängts och stora förändringar utförts. I och med förändringarna har man strävat till att flytta åldringar bl.a. till vårdhem. Målsättningen har varit att så många åldringar som möjligt skulle i framtiden få bo hemma. Tanken är i sig god, men praktiken torde vara en helt annan.

 För det första kan alla åldringar helt enkelt inte leva ensamma. Ensamheten, osäkerheten och övriga sociala faktorer påverkar det hur  t.ex. utrymmena vid Malmska sjukhuset fylls och personalens arbetsuppgifter ökar oskäligt mycket. Redan nu har en karg verklighet kommit till allas kännedom. Avdelningarna fylls och bekymrade anhöriga tar kontakt. Skulle det nu vara den rätta stunden att stanna upp och fundera om vårt åldringspolitiska program håller dagens mått eller borde programmet ändras? Jag tycker att en ändring borde göras. Inte heller motsvarande utveckling i Sverige stöder dagens tankesätt.

 Vi behöver fler vårdplatser för de åldrande. Våra åldringar förtjänar något som är bättre än sjukhusets korridorer. Våra åldringar ber inte något oskäligt. Endast en lycklig och trygg tid under livets sista år.

 

OVATKO VANHUKSET YHTEISKUNTAMME PAINOLASTI

Minua on vanhuspoliittisessa keskustelussa häirinnyt se, että määrätyt tahot edelleenkin vihjailevat, että nykyinen talousahdinkomme olisi jotenkin vanhusten tai ikäihmisten syytä. Jotkut ovat leimanneet ikäihmiset jopa jonkinlaiseksi ihmiskunnan painolastiksi. Tosiasia on kuitenkin se, että juuri nämä ihmiset ovat sotien jälkeen nostaneet maamme kukois-tukseen. Missään muualla maailmassa ei ole nähty tämmöistä urotekoa.

Malmin sairaalassa on suljettu osastoja ja tehty suuria muutostöitä. Muutostöiden myötä vanhuksia on pyritty siirtämään muun muassa hoitokoteihin. Tarkoitus on ollut, että mah-dollisimman moni vanhus asuisi tulevaisuudessa kotonaan. Ajatus on sinällään hyvä, mutta käytäntö lienee aivan toista.

Ensinnäkin kaikki vanhukset eivät vain yksinkertaisesti voi asua yksi. Yksinäisyys, epävarmuus ja muut sosiaaliset seikat vaikuttavat siihen, että esimerkiksi Malmin sairaalan tilat täyttyvät ja henkilökunnan työtehtävät lisääntyvät kohtuuttomasti. Jo nyt viestit kertovat karua todellisuutta. Osastot täyttyvät ja huolestuneet omaiset ottavat yhteyttä. Olisiko nyt viimeinen hetki pysähtyä ja miettiä, onko vanhuspoliittinen ohjelmamme ajan tasalla ja pitäisikö sitä muuttaa? Minusta pitäisi. Ruotsin vastaavanlainen kehitys ei sekään oikein tue nykyajattelua?

Me tarvitsemme lisää ikäihmisten hoitopaikkoja. Vanhuksemme ansaitsevat parempaa kuin sairaalan käytävän. Eivät vanhuksemme kohtuuttomia pyydä. Ainoastaan onnellisen ja turvallisen elämänehtoon. Sen me olemme heille velkaa

 

 

 

 

HAMMASLÄÄKÄRISSÄ

😄😄😄😄Kävin hammaslääkärissä. Ja omasta mielestäni reippaasti. Siitäkin huolimatta, että jos ajatuskin tuosta paikasta nostattaa niskakarvat ylös. Tässä muutama tapahtuma.

Ensimmäiset hammaslääkärimuistoni ovat nuoruudestani. Asuimme tuolloin Vaasassa, pienessä Huutoniemen kaupunginosassa, tai kylässä, joksi me asuinpaikkaani nimitimme. Myös "pakaksi" sitä kutsuttiin. Se sijaitsi noin 3 -4 kilometriä keskustan ulkopuolella ja kotitaloni oli aivan Strömbergin ( rompan) silloisen pääportin kupeessa, osoitteessa Poliisikatu 3. Osoite oli kohdallaan, sillä naapuritalon isäntä oli painijapoliisi. Hermanni Pihlajamäki ( jos muistan oikein). Los Angelesin olympiavoittaja. Kävin koulua Huutoniemen kansakoulussa ja opettajani Kaija Veistola lähetti minut hammaslääkäriin, joka sijaitsi Vöyrinkaupungin kaupunginosassa.  niin sanotussa Malmön-talossa, Siispä seitsenvuotiaalle linja-autolippu kouraan ja matkaan. Matka sujui hyvin linja-autolla kaupungin maasillalle asti ja siitä sitten patikoiden pari kilometriä taloa kohden. Malmön talo oli suuri ja pelottava. Näin jälkeen päin voin vain kuvitella, miltä pikku Karista silloin tuntui ja miten ylipäätään olen uskaltanut mennä talon sisälle. Talon sisällä minua kohtasi outo, vahva haju. Tiedättehän tuon hammaslääkärin vastaanoton ilkeä tuoksun. Voin vieläkin tuntea tuon kammottavan lemun nenässäni. Odotussalissa oli muitakin lapsia odottamassa "piinan" joutumista. Ja sitten se tapahtui. pelko ja haju saivat yliotteen pikkupojasta. Iski paniikki ja minä karkasin. Kotimatkastani en muista mitään, mutta kotona minua odotti vihainen isä. Sen ajan kotikasvatus tuli tutuksi. Ei työmiehen pojalla ollut varaa "leikkiä" ilmaisella hammashoidolla?

Toinen hammaslääkärimuistoni on Pietarsaaresta. Olin silloin teini-ikäinen ja sain ikävän               hammassäryn. Vastanotto järjestyi ja eikun matkaan. Hammaslääkärin vastaanotto sijaitsi ns Valkoisen talon vieressä Puutarhakadulla. Odotushuoneessa kaikki meni hyvin, mutta kun astui itse toimenpidehuoneeseen näky oli kammottava. Edessäni oli vanha musta hammaslääkärituoli. Oikein sellainen Aatamin ajan tuoli. Ja eikä se itse lääkärinkään tapaaminen mitään herkkua ollut. Vanhempi rouvashenkilö, joka puhui huonosti suomea ja jonka toinen käsi oli siteessä. Itse poraaminen oli piinaa. Puudutuksesta ei ollut tietoakaan ja itse laite haki vähän väliä kierroksia. Vesi roiskui ja kone huusi viimeisiään. Silloin päätin ettei koskaan enää hammaslääkäriin ja varsinkaan ei tuon naisen kynsiin. No, osaksi sekin päätös on tullut pyörrettyä.

Viimeisin hammaslääkärikokemukseni on todella miellyttävä.  Olen käynyt vastaanotolla Pietar-saaren Malmin sairaalan hammaspoliklinikka Marjassa. Ei ikävää tuoksua, ei tungosta, ystävällinen henkilökunta ja oman hammaslääkärin taitavat otteet. Täällä minua on hoidettu kokonaisvaltaisesti ja kaikki toiveeni on otettu huomioon. Juuri tällaisena näen tämän päivän modernin hammashoidon. Ja voin vakuuttaa etten ole varmaankaan kaikkein helpoin potilas. Eikä suuvärkkinikään taida kaikkein helpoin kohde olla? Olen myös vastaanotolla seurannut koululaisten suhtautumista hammashoitolaan. Ei näy pelkoa. Eikä sieltä karkailla, niin kuin minä tein Onkin van toivottavaa, että tämän kaltainen toiminta saa myös jatkossa tarvitsevansa toimintamahdollisuudet.
 

ESTETÄÄN NUORTEN SYRJÄYTYMINEN

Aivan aluksi minun on tunnustettava etten itse oikein pidä sanasta syrjäytyminen. En myöskään usko, että yksikään nuori tai ylipäätään kukaan ihminen haluasi käyttää itsestään sana syrjäytynyt. Siitäkään huolimatta, että ihminen saattaa tunnistaakin elämässään asioita, joita siitä puuttuu tai joita siihen toivoo. En kuitenkaan tähän hätää keksi sanalle parempaa synonyymiä, joten lukija antanee minulle anteeksi sanan käytön.
Nuorten syrjäytymiselle löytyy varmaan monta virallista määritettä, minusta tuntuu kuitenkin , että nuorelle se on ulkopuolisuuden tunnetta, unelmien katoamista, passiivisuutta ja yhteiskunnan hylkäämiseksi jäämistä jne.. Tämä ei tietenkään ole mikään virallinen määritelmä, vaan perustuu ainoastaan omiin ajatuksiini. Syrjäytyneiden tai syrjäytymisen vaarassa olevien nuorten määrä on Suomessa suuri.  Arviot vaihtelevat 14 000:n ja 100 000:n välillä. EVA:n raportti vuodelta 2012 esitti, että Suomessa on 51 300 15-29 vuotiasta syrjäytynyttä nuorta. Ja määrä vain kasvaa. Erään arvion mukaan yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle n. 1,2 miljoonaa euroa. Ajatelkaapa, jos voisimme pelastaa yhdenkin näistä syrjäytyneistä nuorista, olemme jo tehneet jonkinmoisen urotyön.
Tai olemme ainakin työn alussa.

Myös meillä täällä Pietarsaaressa on ikävä kyllä havaittavissa nuorten syrjäytymistä.  Erilaiset tilastot ja mm huostaanotot tukevat ajatusta. Huumeiden käyttö on kasvanut, nuorten työttömyysluvut ovat nousseet ja esimerkiksi eräiden nuorten koulunkäynnissä on havaittavissa vaikeuksia. Ei tarvitse kuin keskustella sosiaalityöntekijöiden, poliisin tai seurakunnan diakonien kanssa asiasta, niin totuus valkenee. Ikävä kyllä.

Me pietarsaarelaiset voimme myös monin eri tavoin osallistua nuorten syrjäytymiseen estämiseen. Ei täällä varmaan mitään " viisasten kiveä" ole, mutta voimme ainakin yrittää. Kunnallisella tasolla on jo paljon tehtykin , mutta edelleenkin tarvitaan tukitoimia. Tässä muutama ehdotus, joista esimerkiksi omassa ryhmässämme on keskusteltu:

- etelänummen koululla aloitetaan ns kymppiluokka
- tupakkamakasiinin toimintaa kehitettään edelleen
- niin sanottujen nuorisopajojen toimintaan panostetaan
- nuoriotakuumallia  edistetään edelleenkin
- kunnalliset liikuntapaikat tulisi olla ilmaisia lapsille
- toisen asteen koulutusmahdollisuuksia kehitetään
- kodin, koulun ja vanhempien yhteistyötä tiivistettään
- yrityksiä kannustetaan oppisopimusmalleihin
- After Eightin toimintaa tuetaan
- jne

Pietarsaari on monien mahdollisuuksien kaupunki. Meillä on hyvät mahdollisuudet auttaa nuoriamme. Tehdään yhdessä ja pidetään kaikki mukana.

PIETARSAAREN PARKKILUOLA

 Kuva Markku Jokela/ÖT

Ei liene mikään suurikaan salaisuus, että olen Pietarsaaren  kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa äänestänyt monestakin syystä parkkiluolan rakentamista vastaan. Minun puolesta torille voidaan rakentaa lähes minkälainen monumentti tahansa, mutta veronmaksajien rahoja ei siihen mielestäni tulisi sijoittaa.

Parkkiyhtiön taival on jo kauan ollut niin sanotusti  ”harmaalla alueella” kulkemista ja päättäjät on alusta lähtien olleet ikävässä tilanteeseen. Vuokrasopimuksessa ei ollut vuokralaisten nimiä ja missään vaiheessa ei valtuustolle ole esitetty täsmällisiä kustannus- ja tulevaisuuslas-kelmia. On vedottu mm osakeyhtiölakiin Emme tällä hetkelläkään tiedä mitkä ovat hallin nykykäyttömenot. Useat valtuutetut ovat kertoneet, että luulivat 15 prosentin osuuden tarkoittavan vain 45 000 tuhannen euron panostusta. Nyt kaupunki on jo panostanut luolaan erilaisin avustuksin ja takauksiin eri laskutavoista riippuen noin 955 000 euroa. Ja lisää on tulossa. Torin kunnostus tulee maksamaan valinnoista riippuen monta sataa tuhatta. Yhden autopaikan on kerrottu maksavan n. 30 000 euroa. Montako paikkaa on myyty? Tai montako paikkaa on vuokrattu a  200 euroa/kk. Sitäkään ei ole kerrottu.

Parkkiyhtiö on suunnitellut jatkavansa projektia torin Raatihuoneen puoleiseen osaan ja siitä alas kävelykatua pitkin Halpa-Halliin. Mitä tämä merkitsee? Ainakin sitä, että kävelylatu on revittävä auki ja sen alla olevat pääviemärit on uusittava. Tämä ei olekaan pikku juttu, vaan toiminnan varmistamiseksi tarvitaan mm suuri pumppukalusto tai sitten työt tehdään niin sanotusti sukeltamalla viemäristön ali. Enpä olisi ihmeissäni, jos edessä olisi uusi osakeanti?

Kaupungin talous on tällä hetkellä hankala. Pelkästään käyttömenomme ovat monta miljoonaa miinuksella ja lähitulevaisuuden investointitarpeemme luuraavat jo ovella. Jos jatkamme tätä menoa, velkataakkamme kasvaa liian kovaa vauhtia. Myös tämän vuoksi parkkiluolan toinen osa olisi mielestäni syytä jäädyttää, eikä kaupungin tulisi osallistua projektin lisäkustannuksiin.  En kuitenkaan usko, että kaupunki pääsee irtautumaan osakeyhtiöstä. Teoriassa se on mahdollista, mutta en usko, että kukaan on halukas ostamaan kaupungin osuutta. Tai ainakin se olisi minulle suuri yllätys.

Toriluolaa on perusteltu monesti vetoamalla keskustan kehittämiseen ja sillä, että toritalon rakentaminen vaati lainmukaiset parkkipaikat. Parkkipaikat ovat lakimääräiset, mutta jo alusta lähtien olisi ratkaisumalleja ollut muitakin. Keskustan kehittämisen kannalta uusi talo on tuonut piristystä, Mutta olisiko sen rakentaminen vaatinut näin pieneen kaupunkiin yli 500 paikan parkkiluolan? Se onkin jo toinen juttu. Arvostusta ansaitsee myös yksityisyrittäjät ja toivotankin osakeyhtiölle menestystä.

Muistatteko muuten, miten museovirasto vastusti toritalon korottamista vedoten torin historialliseen arvoon ja goottilaiseen tyyliin. No nyt meillä on kaksi ”sokeritoppaa” keskellä toria ylistämässä goottilaista rakennustyyliä.  

TERVEYDENHUOLLOSTA

Meillä täällä Pietarsaaressa on terveydenhuollon suhteen asiat melko hyvin. Runsaan sadan
kilometrin etäisyydellä meillä on jopa kolme keskussairaalaa ( Kokkola, Vaasa ja Seinäjoki) ja sen lisäksi meitä palvelee seudun oma Malmin sairaala. Luulisi, että asiat ovat melko hyvin? Mutta, kun eivät ole. Täällä on suhteellisen kova kiista terveydenhuollon tulevaisuudesta. Jotkut haluavat Vaasaan ja pelkäävät Seinäjokea ja jotkut ovat suuntautuneet Kokkolaan päin. Malmin sairaalan tulevaisuudesta kaikki ovat huolissaan. ja "taistelu" onkin alkanut esimerkiksi ympärivuorokautisen päivystyksen ja päiväkirurgian puolesta. Sen lisäksi sairaalassa on toiminut tuloksekkaasti kuntoutus- ja syömähäiriopolit, hammasklinikka, reumapoli ja monta muuta osastoa. Olen itse saanut  apua sairaalasta ja voin vain kiittää sen henkilökuntaa ihmisläheisestä hoidosta.

Nyt käyty keskustelu on kiivaudessaan saanut minusta hieman ylimitoitettuja kannanottoja. Varsinkin sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu on ollut välillä  "tulta ja tappuraa". Erilaisia mielipiteitä ei haluta ymmärtää millään. Pysytään omissa juoksuhaudoissa ja ammutaan sieltä erillislaukauksia. Nyt haluan heti korostaa, etten tuomitse kenenkään mielipidettä, mutta joskus tuntuu, että realismi on unohtunut tai siten tietoa ei ole tarpeeksi. Kaikki kai liittyy jotenkin käynnissä olevaan Sote keskus-teluun ja sen aiheuttamaan epävarmuuteen. Reaktiot ovat inhimillisiä, mutta ainakin itse odottaisin niin sanotuilta vastuuhenkilöltä hieman rauhallisuutta. Vaan, kun politiikka on tullut kuvaan mukaan sorvia on väännettävä äänestäjien houkuttamiseksi. Tältä se ainakin minusta näyttää ja enkä taida "synninpäästöä" itsekkään kaikilta osin saada. Tosin en ole vatakunnanvaikuttaja, vaan ihan tavallinen kyläpolitiikko.

Ruotsikieliset taistelevat kynsin ja hampain Vaasan laajan päivystyksen puolesta. Siinä ei ole mitään väärää, mutta kun minusta joskus tuntuu, ett huumassa unohdetaan Pietarsaaren suomenkieliset asukkaat ja heidän tarpeensa. Ymmärrykseni mukaan suurin osa kaupungin suomenkielisistä haluaa palvelunsa Kokkolan Soitesta, joka on noin 40 kilometrin päässä ( Vaasa non 100 km). Mutta se tuntuu joskus vaikealta, kun kuulumme Pohjanmaan maakuntaan ja Vaasan sairaanhoitopiiriin. Jälleen tulee keinotekoisia rajoja esteeksi, vaikka olen EU:n myötä ollut ymmärtäväni, ettei rajoja pitäisi olla ollenkaan. On vaikea käsittää, että jo sana Soite on joillekin melkein kuin kirosana.  Mutta sitten kun nopeaa apua todella tarvitaan, sairaala kelpaa.

Vielä muutama sana kielestä. On selvää, että kielen merkitys on merkittävä terveydenhoidossa. Jokaisella on oikeus saada palvelua omalla äidinkielellä.  Olen itse saanut tarvittaessa ruotsinkielistä palvelua myös Kokkolan sairaalassa. Siksi onkin ikävää, että koko sairaala leimataan yhden ikävän tapauksen vuoksi. Tiedossani on, että lähes samakaltaisia tapauksia on sattunut muuallakin. Silloin vain suomenkielinen potilas saanut palvelua omalla äidinkielellään. Mutta sitähän ei lasketa? Vai??

DE GLÖMDA

 

 

           Överläkare Thomas Rulland kritiserar lokala beslutsfattare och sjukhusets

           ledning för en nedkörning av Malmska sjukhuset ( ÖT 4.2.2017). Aningen

           generaliserat kan man konstatera att Rullands kritiksvärd svingas närmast

           mot den regionala social- och hälsovårdsnämnden, som styrs av traktens

           maktparti. Det är ju nämnden som förverkligat aktuella nedskärningar.

           Visserligen har även regionens kommuner framfört besparingskrav, men

           åtminstone i Jakobstad har stadsfullmäktige enhälligt godkänt de föreslagna     
           budgetöverskridningarna. Åtminstone vad gäller specialsjukvården. Tyvärr

           har antalet ”försvarare” av Malmska sjukhuset varit rätt litet. Energiska

           diskussioner och en intensiv kamp har förts närmast för att stöda Vasa

           centralsjukhus Där har inget fel begåtts, tvärtom, men man skulle ha önskat

           att mer resurser skulle ha riktats mot att trygga även Malmska sjukhusets

           verksamhet. Nu gäller det att vara enig. Vi måste tillsammans kämpa hårdare

           för Malmska sjukhuset. Personalen och vi alla andra förtjänar bättre.

          
           Även åldringsvården och socialväsendet har i allmänhet fått för lite
           uppmärksamhet i reformdiskussionerna. Exempelvis i Jakobstad följer
           man den av fullmäktige godkända välfärdsplanen för åldringar. En av
           huvudmålsättningarna i planen är att åldringarna skulle få bo hemma så l
           änge som möjligt. Enligt nationella rekommendationer borde 91 – 92 %
           av över 75-åringarna få bo i sitt eget hem. Siffran i Jakobstad är idag ca. 87,9 %.
           Jag anser att målsättningen till dessa delar är orealistisk. Vi vet att antalet
           åldringar ökar snabbt i Jakobstad. Demenspatienternas antal ökar beklagligt
           och samtidigt minskar vårdresurserna och arbetsmängden för den kvarvarande
           personalen oskäligt mycket. Dessutom utgör landskapet Österbotten en ekonomisk   
           förlorare när det gäller planerna i social- och hälsvårdsreformen. I Jakobstad
           saknas i detta nu en mellanform för åldringsboendet. Vi har anstalts- och hemvård,
           men vad finns mellan dessa? Hötorgscentret som utför ett värdefullt arbete,
           kan tyvärr inte betjäna alla. Annars tycker jag personligen att social- och
           åldringsvården borde stanna kvar i kommunerna och regionerna. Vi vet bäst
           vad våra människor behöver.

 



KIELIKYLPYÄ KAIKILLE

☺☺☺☺Kun yli kaksikymmentä vuotta sitten tein Pietarsaaren kaupunginvaltuustossa aloitteen kielikylpytoiminnan aloittamisesta kaupungissamme, en voinut uneksiakaan, että tästä toiminnasta tulisi niin suosittua kuin se on Pietarsaaressa. Ajatuksen sain tai "varastin" professori Christer Laurenilta, joka kävi luennoimassa Pietarsaaressa.
Aluksi aloitteeseeni suhtauduttiin epäröiden. Etenkin muutamat ruotsikieliset poliitikot vastustivat toiminnan aloittamista. "Taxellimaisesti"  he  pelkäsivät, että tavoitteena oli "kylvettää" vain ruotsikieliset oppilaat. Eli tehdä ruotsinkielisista lapsista "pikku hiljaa" suomenkielisiä. Epäluulot  hävisivät kuitenkin melko nopeasti, kun heille selvisi, että kielikylpyopetusta oli tarkoitus järjestää molemmilla kotimaisilla kielillä. Toiminta alkoi kaupungissamme vuonna 1992 ja nyt koulusta on tullut Pietarsaaren suurin koulu, jossa on yli 400 oppilasta.

Kielikylpytoimintaa arvostellaan joskus edelleenkin. Ajoittain se yhdistetään ns pakkoruotsi-keskusteluun tai koulutusmuodolla väitettään olevan elitistinen asema. On myös esitetty, että koulutusmuoto ei enää toimi alkuperäisessä muodossaan. Olen ajatuksista eri mieltä. Minusta kielikylpy tarjoaa lapsille hienon tavan opiskella toista kotimaista kieltämme. Koulunkäynnin lomassa eri kulttuurit kohtaavat luonnollisella tavalla. Näin nuorten maailmankuva laajenee ja ehkäpä muidenkin kielien opiskelu saa uutta pontta. Toivottavasti, sillä kielten kirjoittaminen ei tunnu enää kiinnostavan abiturientteja .Ketä kielien osaaminen on haitannut?  Olemme sivistysvaltio. Pysykäämme myös sivistysvaltiona. Pakkoruotsikeskustelua tähän on turha liittää. Se keskustelu ei kanna hedelmää.
On myös hieno todeta, että pedagogisesti kielikylpyopetus on kehittynyt vuosien varrella valtavasti. Siitä on kiittäminen suomalaista koulutusjärjestelmää sekä ennen kaikkea aktiivista ja uudistus-haluista opettajakuntaa. Huolestuttavampaa olisi, jos opetusmuodot olisivat säilyneet samanlaisina lähes 25-vuotta.

Monikielisyys on suuri lahja. Meillä Pietarsaaressa kielten opiskeluun on hyvät mahdollisuudet.

Kehitetään kielikylpyä - Ei hajoteta
Monikielisyys on rikkaus

Ja kukka kaikille talven iloksi

ROMANTIKKO -KO

Tiedättekö? Minusta tuntuu vahvasti siltä, että minussa asuskelee pieni romantikko? Olen siitä jopa melko vakuuttunut. Toki, jos vaimoltani kysytte, ei ajatukselleni tule paljoakaan tukea. Ehkä pienoinen hymy? Ja poikani kutsuu minua enemmänkin "kalkkikseksi". Eikä aiempi työnikään tue mietettäni. Olenhan saanut upseerin koulutuksen ja työssäni ei juuri romantiikasta puhuttu. Kun sireenit soi tai sinivalot vilkkui, jollakin oli aina hätä. Apuun oli riennettävä. Valani velvoittamana.

Mutta kyllä minä ajatuksestani vielä pidän kiinni. Ensinnäkin. Minä pidä linnuista. Linnut ovat kavereitani ja syötän niitä kesät talvet. Olen myös rakentanut 20-30 linnunpönttöä, jotka olen rekisteröinyt Miljoonapönttö-tempaukseen. Sitä paitsi lapsenlapseni tietävät, että piipaavari osaa puhua lintujen kieltä. Nyt tietysti epäröit? Ei kannata. Olet heikoilla. Kyllä tytöt tietää ettei piipaavari juksaa.

 

Pidän myös kukista. Olen istuttanut pihamaalleni 20 - 30 eri perennalajia. Keväisin on niin hienoa seurata luonnon heräämistä. Yritän myös houkutella kukkieni avulla perhosia. On minulla perhoshotellikin, johon niitä houkuttelen hunajan, valkoviinin ja siirapin avulla. Tässä asiassa täytyy kyllä olla rehellinen. Käyttöprosentti on vähän huono. Perhosia kyllä on, mutta ne taitaa asuskelle enemmän naapurin puolelle. Jääpä kuitenkin ainakin valkoviiniä muihinkin suihin.

 

 

Ja tähän, kun lisään, että tykkään joskus istuskella iltaisin huvilan rappusilla tuijottamassa hiljaisuuteen. Ja halin minä ikävissäni joskus suurta mäntyäkin. Ikään kuin voimaa hakien? Ja kysyen, mitä se luonto minulle tänään kertoo? Joten vieläkö epäröit? Kyllä minussa taitaa pieni romantikko asua. Asukoon. Näin toteaa myös kaiken tietävä saunatonttu.

 

 

Joten kaikille vaan:   PEACE AND LOVE !