Ala alkoi kuitenkin kiinnostaan ja niinpä päätin lähteä opintojen tielle. Olin ensimmäinen pietarsaarelaisen, joka suoritti palomiehen virallisen ammattitutkinnon Valtion Palo-Opistossa Espoossa. Silloinen Pietarsaaren palopäällikkö oli minulle tosi vihainen, kun en ollut kysynyt hänen lupaansa asialle. No, mies leppyi melko nopeasti. Seurasin silloisia työtovereita tarkkaan ja päätin jo aikaisin etten jää palomieheksi, vaan tähtää johonkin muuhun. Palomies/sairaankuljettan työ oli kyllä kiintoisaa, mutta minua viehätti enemmän muut haasteet. Suoritin melko nopeasti opiston operatiivisen paloesimiesluokan ja toimin muutaman vuoden oman ryhmäni esimiehenä. Sen jälkeen vuorossa oli pelastusalan korkein päällystötutkinto; palomestarin tutkinto. Samalla suoritin myös väestösuojelupäällikön tutkinnon Lohjalla, Näin alkoi urani päällystötehtävissä. Tuo aika oli hienoa. Paloasemalla vallitsi mahtava henki ja olimme kuin yhtä perhettä. Pidimme yhtä myös vapaa-aikana. Tuota aikaa muistelen suurella mielihyvällä. Minulla oli myös erittäin hyvät suhteet vapaaehtoisiin palokuntiin. Me olimme yhtä.
Mutta sitten alkoi 80-luvun puoliväli ja laitoksen ilmapiiri muuttui kireäksi. Kuvaan tuli mm kielipolitiikka ja tunsin, että tasapuolisuus oli unohtunut lähes kokonaan. Mielestäni muutamat saivat touhuta melkeinpä mitä vain, eikä asioihin puututtu. Enkä ollut ajatukseni kanssa yksin. Suunnitelmissasi oli jättää pelastustoimi. Ja teinkin sen. Hain vuodeksi virkavapautta. Mutta jälleen kohtalo puuttui peliin. Silloinen kaupunginjohtaja aisti tunnelman ja hän kutsui minut johtamaan ruotsinkielistä palomieskoulutusta. Myöhemmässä vaiheessa hän tarjosi minulle apulaispelas-tuspäällikön virkaa. Tehtävänä oli vastata Pietarsaaren pelastuslaitoksen operatiivisesta toiminnasta. Otin tarjouksen vastaan ja olinkin tehtävässä muutaman vuoden, kunnes minulle yllättäen tarjottiin määrajaksi pelastuspäällikkön virkaa. Virka vakiinnutettiin ja niinpä minusta tuli Pietarsaaren kaupungin viimeinen pelastuspäällikkö. Viimeinen sen takia, että 2004 minut kutsuttiin Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastusjohtajaksi. Tuo virka avasi uudet mahdollisuudet ja sainkin omasta mielestäni solmittua hienot suhteet maamme ylimpään virka-kuntaan. Aina ministeriöistä silloisiin Lääninhallituksiin asti. Minusta on edelleenkin mieluista, että suhteet ovat säilyneet hyvinä. Olin pelastusjohtajan virassa kuutisen vuottta, jonka jälkeen jäin ennenaikaiselle eläkkeelle.
Minulta on usein kysytty, mitkä asiat ovat uraltani jääneet erityisesti mieleen. Tottakai useat operatiiviset asiat tulevat mieleen nopeasti. Nuorempana sairaankuljetus kiinnosti ja myöhemmin olin mukana mm Pedersören kirkon palossa. Teollisuustien rengaspalossa olin lähellä menettää henkeni lieskahdusrajähdyksen myötä. Samassa tulipalossa jouduin tekemään huikean päätöksen noin 300 ihmisen evakuoinnista. Myös niin sanotun "pommimiehen" aiheuttama kaaos Pietarsaaren keskus- tulee mieleen . Päällikköaikanani sain uudistettua koko paloaseman kaluston. Se olikin jäänyt 80-luvulla melko retuperälle. Pelastusjohtajan virassa jouduin organisoimaan kollegani kanssa uuden aluepelastuslaitoksen alusta loppuun asti. Se oli vaativa homma, sillä vakituista henkilökuntaa oli yli sata ja työsopimussuhteisia palomiehiä oli viidessätoista kunnassa n 600. Alueen kulttuuripinnat olivat haastavia, mutta jotenkin vain onnistuimme ja lunastimme päättäjien luottamuksen. Aluepelastuslaitoksestamme tuli yksi maan tehokkaimmista ja taloudellisimmista pelastuslaitoksista
Jäin siis eläkkeelle Pietarsaaren ainoana pelastusjohtajana. Jälleen alalla vallitsee uudet tuulet ja johto siirtynee Vaasaan tulevan maakuntahallinnon vastuulle. Itse olisin kannattanut entisen Vaasan läänin suuruista pelastuslaitosta ja sitä, että sairaankuljetus kuuluisi edelleenkin pelastustoimen tehtäviin. Toisin kuitenkin näyttää käyvän. Uusi hallintomalli on sekä uhka että mahdollisuus. Näin pietarsaarelaisena näen paljon suuriakin haasteita, mutta kansallisesti ja kansainvälisesti katsottuna muutos saattaa tuoda myös lisäresursseja.
Olen saanut olla kehittämässä Suomen pelastustointa lähes 40-vuotta. Olen siitä kiitollinen ja toivonkin, että kannoin palomiehen uniformua sillä arvokkuudella, jota asukkaat ja päättäjät edellyttivät. Pidin palomiesajastani päiväkirjaa, joten minulla on melko tarkat muistikuvat tapahtumista. Tulin brankkariksi. Olen sitä edelleen. Koko sydämestäni.
