Turun raakamainen ja väkivaltainen teko on aiheuttanut meissä kaikissa hyvinkin voimakkaita tunteita. Itse olen mietiskellyt, miten me suomalaiset olemme menettäneet yhtenäisyytemme. Sen sijaan, että taistelisimme yhtenäisesti tällaisia tekoja vastaan, me syyttelemme toisiamme ja ammumme vihan nuolia vähän joka suuntaan. Juuri kuten tekijöt ovat suunnitelleet. Heidän tarkoituksenaan ei juuri olekaan muu kuin pelon, vihan ja yhteiskunnan epäjärjestyksen lietsominen.
Missä on yhtenäisyytemme? Olimme yhdessä tuomisemassa ikävät koulutapahtumat. Yhdessä kannoimme suuronnettomuuksissa tapahtuneet surut. Tuimmme toinen toisiamme ja jaoimme surun kyyneleet. Mutta nyt. Nuolia singahtelee sinne tänne. Toki tilanteet ovat erilaisia, eivätkä ne ole kaikin osin vertaikujelpoisiakaan. Mutta silti?
Turussa tapahtunutta ei mitenkään voi ymmärtää. Miten väkivalta on ylipäätään voinut tulla näin lähelle. Omaisten tuska on sanoin kuvaamaton Nyt haemme syyllisiä ja monet ovat menettäneet uskonsa päättäjiin ja viranomaisiin. Ja kuitenkin juuri he tarvitsevat nyt tukemme. Suomalainen oikeusjärjestelmä on maailmanlaajuiseti tunnustettua. Se hakee vertaistaan. Pelastusviranomaisten työ on onnettomuuspaikalla ollut käsitykseni mukaan ensiluokkaista. Myös yksityiset henkilöt ovat toimineet epäitsekkäästi ja ripeästi
Miksi siis emme edelleenkin tukisi yhdessä omaa yhteiskuntajärjestelmäämme? Tottakai virheitäkin on tehty, mutta kaikki ovat kuitenkin viime kädessä halunneet tehdä parhaansa. Ei sinne kukaan epäonnistumaan ole mennyt. Tukekaamme ja luottakaamme siis edelleen omiimme!
Viime aikoina on paljon puhuttu ns paperittomista maahanmuuttajista. Mielipiteitä on monenlaisia, mutta keskustelun lomassa on hyvä muistaa myös Suomen laki, joka turvaa kaikille avun. Ainakin tilapäisesti. Tämän avun antaminen koskee meitä kaikkia. En halua mitään vastakkainasettelua. Haluan vain painottaa lain kirjainta. Siksi ainakin minä luotan edelleenkin yhteiskuntajärjestelmäämme . Se on oikeastaan ainut tie selvityä eteenpäin. Mikä olisi parempi vaihtoehto?
Nyt suomalaisilta kaivataan yhtenäisyyttä. Nuolien ampuminen ei tuota kuin tuskaa.
maanantai 28. elokuuta 2017
perjantai 18. elokuuta 2017
KESÄN SATOA
Minulla oli suuret odotukset kesän suhteen. Kevään korvalla odotin melko malttamattomasti
kesää. Pidän siitä, kun luonto herää ja maa saa uudet kasvot. Odotan lintujen palaavan js kesäkukkien puhkeavan kukkaan.
Mutta miten kävikään? Kevään aikana jouduin valitettavasti seuraamaan ja myöskin osaltaan
osallistumaan veljeni elämäntaisteluun. Hänen poismenonsa varjosti kesän tuloa ja en oikein saanut
itsestäni irti energiaa. Nyt aika on kulunut pääasiassa pesänselvittelyssä ja perunkirjoituksen laatimisessa. Ja voin vakuuttaa: Suomi on byrokratian luvattu maa. Mitään tietoja ei saa ellei ole
kaikenmaailman valtakirjoja. Voi vain kuvitella, miten yksinäiset vanhukset, joilla ei ole tietokoneita, asiasta selviävät. No nyt näyttää meikäläisen kannalta jo valoisemmalta.
Minulla oli paljon kesäsuunnitelmia. Luulenpa, että useimmilla on. Odotin uutta huvilakautta ja minun piti tehdä sitä sun tätä. Mutta eihän siitäkään oikein mitään tahtonut tulla. Luonnonvoimat
olivat ajatuksiani vastaan. Satoi, satoi ja jos ei satanut niin tuuli. No toki sain tarpeelliset työt tehtyä,joten kaipa siinä suhteessa voin olla jotensakin tyytyväinen.
Keväällä odotin uudesta futiskaudesta paljon. Sainkin hienoja pelejä tarkkailtavaksi. Kesä aikana olen toiminut delegaattina tai erotuomaritarkkailijana Pietarsaaren lisäksi Seinjoella, Vaasassa, Kokkolassa ja Turussa. Puuhaa on siis tässä suhteessa riittänyt ja olenkin tehtävistä kiitollinen. Futiskausi sai vain ikävän varjon, kun monivuotinen ystäväni Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja nukkui ikiuneen elokuun puolivälissä. Minulla oli ilo työskennellä hänen kanssaan aina 70-luvulta asti. Nyt muistot ovat sydämessäni.
Mutta jottei vain tulisi väärää käsitystä, kyllä minun kesääni aurinkoakin kuuluu. Huvilalla lastenlapseni ovat uineet päivät pitkät. Luulisi, että heille on kasvanut eväät. Lapsia ei haittaa pilviset sää tai kylmä vesi. "Kato vaari" ja taas mennään. Ja voi niitä riemun kiljahduksia. Oneksi naapurit
ovat ymmärtäväisiä.
Kävin myös pienellä tripillä Latviassa. Meitä oli miesporukka, joka seurasi suomalaisten jääkäreiden reittejä ensimmäisen maailmansodan aikana. Löysimme Latvian metsistä myös pietarsaarelaisen jääkärin Max Kronholmin haudan. Laskimme hänen hautakummulleen pienen kukkakimpun. Minulle oli yllätys, että jääkäreiden joukossa oli paljon järvisetulaisia. Nuoria miehiä oli lähtenyt mm Lappajärveltä ja Kortesjärveltä. Kova on ollut poikien matka pohjan perukoilta.
Tätä kirjoittaessa alkaa myös kunnallispoliittinen elämä. Kaupunginhallitus kokoontuu kesätauolta ja
kohta on vuorossa valtuustokokous. Kovat ovat haasteet ja toiveet. Mutta eiköhän niistäkin jotenkin selvitä.
Toivotaan, että alkanut syksy tuo vielä iloa tullessaan. Mennään metsää poimimaan marjoja tai hypätään edelleenkin "järveen". Ei vesi ole vielä niin kylmää.
Terkut kaikille
kesää. Pidän siitä, kun luonto herää ja maa saa uudet kasvot. Odotan lintujen palaavan js kesäkukkien puhkeavan kukkaan.
Mutta miten kävikään? Kevään aikana jouduin valitettavasti seuraamaan ja myöskin osaltaan
osallistumaan veljeni elämäntaisteluun. Hänen poismenonsa varjosti kesän tuloa ja en oikein saanut
itsestäni irti energiaa. Nyt aika on kulunut pääasiassa pesänselvittelyssä ja perunkirjoituksen laatimisessa. Ja voin vakuuttaa: Suomi on byrokratian luvattu maa. Mitään tietoja ei saa ellei ole
kaikenmaailman valtakirjoja. Voi vain kuvitella, miten yksinäiset vanhukset, joilla ei ole tietokoneita, asiasta selviävät. No nyt näyttää meikäläisen kannalta jo valoisemmalta.
Minulla oli paljon kesäsuunnitelmia. Luulenpa, että useimmilla on. Odotin uutta huvilakautta ja minun piti tehdä sitä sun tätä. Mutta eihän siitäkään oikein mitään tahtonut tulla. Luonnonvoimat
olivat ajatuksiani vastaan. Satoi, satoi ja jos ei satanut niin tuuli. No toki sain tarpeelliset työt tehtyä,joten kaipa siinä suhteessa voin olla jotensakin tyytyväinen.
Keväällä odotin uudesta futiskaudesta paljon. Sainkin hienoja pelejä tarkkailtavaksi. Kesä aikana olen toiminut delegaattina tai erotuomaritarkkailijana Pietarsaaren lisäksi Seinjoella, Vaasassa, Kokkolassa ja Turussa. Puuhaa on siis tässä suhteessa riittänyt ja olenkin tehtävistä kiitollinen. Futiskausi sai vain ikävän varjon, kun monivuotinen ystäväni Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja nukkui ikiuneen elokuun puolivälissä. Minulla oli ilo työskennellä hänen kanssaan aina 70-luvulta asti. Nyt muistot ovat sydämessäni.
Mutta jottei vain tulisi väärää käsitystä, kyllä minun kesääni aurinkoakin kuuluu. Huvilalla lastenlapseni ovat uineet päivät pitkät. Luulisi, että heille on kasvanut eväät. Lapsia ei haittaa pilviset sää tai kylmä vesi. "Kato vaari" ja taas mennään. Ja voi niitä riemun kiljahduksia. Oneksi naapurit
ovat ymmärtäväisiä.
Kävin myös pienellä tripillä Latviassa. Meitä oli miesporukka, joka seurasi suomalaisten jääkäreiden reittejä ensimmäisen maailmansodan aikana. Löysimme Latvian metsistä myös pietarsaarelaisen jääkärin Max Kronholmin haudan. Laskimme hänen hautakummulleen pienen kukkakimpun. Minulle oli yllätys, että jääkäreiden joukossa oli paljon järvisetulaisia. Nuoria miehiä oli lähtenyt mm Lappajärveltä ja Kortesjärveltä. Kova on ollut poikien matka pohjan perukoilta.
Tätä kirjoittaessa alkaa myös kunnallispoliittinen elämä. Kaupunginhallitus kokoontuu kesätauolta ja
kohta on vuorossa valtuustokokous. Kovat ovat haasteet ja toiveet. Mutta eiköhän niistäkin jotenkin selvitä.
Toivotaan, että alkanut syksy tuo vielä iloa tullessaan. Mennään metsää poimimaan marjoja tai hypätään edelleenkin "järveen". Ei vesi ole vielä niin kylmää.
Terkut kaikille
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)